Ylitin rajan ja kerroin tarinani Eevassa

Huhtikuun Eeva-lehti oli ilmestynyt eilen, ja siellä on nyt minun tarinani entisenä Jehovan todistajana. Tuolla juttupaikalla ilmestyvät selviytymistarinat eivät taida päätyä nettiin, joten käypä ostamassa lehti tai kirjastossa lukemassa. 

Haastateltavan roolissa oleminen näin henkilökohtaisesta aiheesta on ollut ammatillisesti(kin) mielenkiintoinen kokemus. Huomasin, kuinka tärkeää on, että jutun saa lukea etukäteen. Tällaisessa aiheessa virheiden korjaaminen tuntuu tavallista tärkeämmältä ja jutun ilmestyminen – varsinkin näin kaksi kuukautta haastattelun jälkeen – ahdistaa paljon vähemmän.

Toimittaja otti korjaukseni hyvin huomioon. Senkin jälkeen juttua on editoitu, mutta mitään uusia virheitä siihen ei ole ujutettu. Huvitti vain, kun sitaatissani ollut ”juopottelimme hieman” oli muutettu muotoon ”joimme alkoholia”. Ehkä Eevan linja ei halua suhtautua alkoholinkäyttöön liian kevyesti. Tuollaisesta vain tulee helposti mielikuva, että alkoholi itsessään oli jotenkin kiellettyä vaikka eihän se ollut.

Kansinostossa puhutaan ”jehovista eronneesta”, mikä kyllä harmittaa, sillä itse puhuin säännönmukaisesti Jehovan todistajista. Minulle ’jehovat’ ja ’jehovalaiset’ ovat yhä pilkkanimiä. Toimituksessa tuskin on haluttu pilkata, mutta itse yritän toimittajana panostaa kunnioittavaan kielenkäyttöön varsinkin herkissä aiheissa.

Toimittaja kertoi haastattelun yhteydessä tehneensä aiemminkin vastaavanlaisen jutun entisestä todistajasta. Haastateltava oli kuitenkin perunut julkaisun, kun oli nähnyt artikkelin valmiina – ilmeisesti tarinan näkeminen toisen kirjoittamana tuntui liian ahdistavalta. Tunnistin kyllä tämänkin tunteen prosessin aikana. Minulla on kuitenkin ollut tarve kertoa tästä. Itseni takia, mutta myös siksi, että joku muu voisi saada varmuutta omaan päätökseensä muuttaa koko elämänsä suunnan.

LISÄYS: Eevan juttu on julkaistu netissä 25.4.2018.

Mainokset

2 thoughts on “Ylitin rajan ja kerroin tarinani Eevassa

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑