Koskettava tarina ihmisistä tutunoloisessa uskonnollisessa liikkeessä

Lainasin eilen iltapäivällä kirjastosta Ben Kallandin romaanin Vien sinut kotiin (Atena 2017) ja aloin lukea sitä heti kotimatkalla. Siinä välissä sitten tapahtui sitten kaikenlaisia lapsiperheasioita, mutta viisi minuuttia yli puolenyön kirja oli luettu. Teos imaisi tunnelmaansa heti alkusivuillaan eikä ole oikein vieläkään päästänyt irti. Uniinkin se tuli.

Nyt on siis pakko kirjoittaa enkä usko välttäväni _juonipaljastuksia_.

Tiesin kirjan liittyvän jollain tavalla Jehovan todistajiin, mutta aktiivitodistajana järjestön päämajassa työskentelevä päähenkilö tuli yllätyksenä. Tai eihän uskontoa missään vaiheessa nimeltä mainita, vaan sen saa jokainen tunnistaa itse. Pystyin nopeasti samastumaan päähenkilön lapsuusmuistoihin seurakunnan toiminnasta ja uskonnon roolista arjesta.

Kerronnan vahvuus on kuitenkin siinä, että siihen pystynee samastumaan riittävästi myös ilman Jehovan todistaja -taustaa. Niille, joille uskontokuvaus ei ole kipeän omakohtainen, kirja voi kertoa ainakin sisarusten välisestä siteestä ja urakiipijästä, jonka työ ei tee tunne-elämälle mitenkään hyvää. Sydänsurut ja suhdeongelmat koskettavat, vaikka ei uskonnon aiheuttamia reunaehtoja tuntisikaan. Myös viulumusiikin kuvailusta saanee joku perehtyneempi enemmän irti.

Kallandin keksimä tarina kertoo todistajien järjestön huipulta kuvitteellisia asioita, jotka on halutessaan helppo tyrmätä mustamaalauksena, vaikka monella yksityiskohdalla on toki esikuvansa tai viitteensä historiassa. Silti tärkeämpää kuin orgioiden ja homostelun laajuus ja todenperäisyys on kirjan esitys uskonnollisen järjestön johtamisesta. Se näyttäytyy samanlaisena valtapolitiikkana ja liiketoimintana kuin missä tahansa organisaatiossa. Jehovan todistajien johtamisesta ei järjestön tavalliset jäsenet tiedä juuri mitään – oikeastaanhan järjestöä johtaa Jeesus-niminen henkiolento.

Entisen todistajan kannalta tunnistettavaa on voimakas sovinismi ja seksismi, joka järjestön jäsenten asenteissa näkyy ja kuuluu. Varsinainen uskonto näyttäytyy ennen kaikkea toimintana ja elämäntapana eikä henkilökohtaisesta uskomisesta ja sen perusteista puhuta juuri lainkaan. Tämä on varsin realistinen kuva todistajan elämästä. Kun päähenkilön sisko kysyy, uskooko tämä oikeastaan enää, päähenkilö antaa monen Jehovan todistajan klassikkovastauksen: vaikka mikään ei olisi totta, tämä on silti paras tapa elää.

Sikäli kuin elämäntapoja voi asettaa paremmuusjärjestykseen, voin kokemuksesta kertoa, että todistajuus ei kaikessa rajoittavuudessaan ole mikään universaali paras, jos edes kovin hyvä.

Kun jättää Jehovan todistajat, voi kestää kauan ennen kuin pystyy näkemään järjestön erityislaatuisuuden olevan harhaa. Siksi oli kovin koskettavaa lukea Vien sinut kotiin, jossa liike esitetään samalla tavalla kuin mikä tahansa ihmisten järjestö esitettäisiin. Samalla lukijalle tarjotaan koskettava tarina ihmisistä ja näiden rakkaudesta.

Vien sinut kotiin kustantajan sivustolla.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑